Siirry sisältöön

Sievi Capital myy omistuksensa Suvanto Trucksissa

Sievi Capital Oyj on sopinut Suvanto Trucksin ja sen osakkeenomistajien kanssa järjestelystä, jossa Sievi Capital myy omistuksensa Suvanto Trucksissa. Järjestelyssä Suvanto Trucks ostaa Sievi Capitalin omistamat Suvanto Trucksin osakkeet. Osakekauppa allekirjoitettiin ja toteutettiin 21.12.2020. Järjestelyn seurauksena Suvanto Trucks siirtyy kokonaisuudessaan avainhenkilöidensä omistukseen.


Sievi Capital sijoitti Suvanto Trucksiin vuonna 2016 ja omisti ennen järjestelyn toteuttamista 71,2 % yhtiön osakkeista. Suvanto Trucks laajensi liiketoimintaansa Sievi Capitalin omistusaikana sekä maantieteellisesti että uusiin liiketoimintoihin. Suvanto Trucksin liikevaihto vuonna 2019 oli 33,2 miljoonaa euroa. Kuluvana vuonna yhtiö on saanut vakautettua toimintaansa ja sen tulostaso on parantunut heikosta viime vuoden jälkipuoliskosta.


”Haasteellisen viime vuoden jälkeen olemme saaneet parannettua tulostasoamme koronakriisistä huolimatta. Omistajilla on vahva luotto Suvanto Trucksin tulevaisuuteen ja omistusjärjestelyjen myötä yritys palaa takaisin juurilleen”, toteaa Suvanto Trucksin toimitusjohtaja Timo Yli-Salomäki.


Lisätiedot:
toimitusjohtaja Timo Yli-Salomäki, puh. 040 595 8215